Shifting
Business
for Good

Tervetuloa lukemaan vastuullisuuskatsaustamme vuodesta 2023!


Kyseessä on liiketoimintamme kannalta erittäin merkityksellinen ja samalla suuri muutosten vuosi. Tähän katsaukseen olemme koonneet silmäiltävään muotoon tärkeimmät kehitysaskeleet – dokumentiksi itsellemme ja innostukseksi muillekin.

Johtamisjärjestelmänä käytämme B Impact Assessmentia. Olemme vastuullisuussertifioitu B Corp -yritys, joten tämä dokumentti toimii myös esimerkkinä kaikille niille yrityksille, jotka harkitsevat B Corpia liiketoiminnan muotoilun, sertifioinnin ja suorituskyvyn näkökulmasta.

Merkittävimmät tapahtumat vuonna 2023




”Voittoa pitäisi maksaa ongelmien ratkaisemisesta, ei niiden tuottamisesta”


Kokoan tätä vastuullisuuskatsausta toukokuussa 2024 järjestetyn B For Good Leaders -huippukokouksen jälkeen. Paikalla oli yli tuhat B Corp -yritysten johtajaa ja vastuullisuuskehittäjää, joiden fokus on entistä kestävämmän, oikeudenmukaisemman ja osallistavamman tulevaisuuden edistämisessä.

Viime vuoteen verrattuna puhe oli selvästikin koventunut. Monessa eri osiossa toistettiin: ”Olemme ottaneet askeleita taaksepäin. Vastuullisuustyön lupaukset ovat muuttuneet aikomuksiksi, joita ei oikeasti edes yritetä täyttää”. Yli 8 000 sertifioidun yrityksen joukkovoima on hyvä lähtökohta, mutta kuten todettu: tämä ei riitä. Tarvitaan systeeminen muutos siihen, mistä palkitsemme, mitä tuemme ja kuinka määrittelemme kasvun ja menestyksen.

Vuosi 2023 on ollut toimistomme transformaation vuosi – olemme elävä esimerkki siitä, miten vihreä siirtymä voi muuttaa liiketoimintaa parempaan suuntaan. Muutama vuosi sitten valittu B Corp- vastuullisuusyhteisö, sen työkalu ja sertifikaatti ovat olleet yrityksellemme ratkaisevia tekijöitä.

Edeltävä vuosi on tuonut mukanaan kumppanuuksia, joissa olemme päässeet ottamaan askeleita juuri oikeaan suuntaan ja oikeista lähtökohdista. B Corp -julistuksen mukaisesti meidän on itse oltava se muutos, jota maailmassa tavoitellaan sekä pyrkiä tuotteiden, käytäntöjen ja voiton näkökulmista olemaan vahingoittamatta ketään tai mitään ja hyödyttämään mahdollisimman monia.

Kuten todettu: pelkkä tahtotila ei riitä, vaan yritykset tarvitsevat kattavia, uskottavia ja vertailukelpoisia vaikutusstandardeja tukeakseen taloudellisten järjestelmien muutosta. Tästä näkökulmasta uskomme yli 150 000 yrityksen käyttämän B Impact Assessment -työkalun hyödyllisyyteen.

Kun puhutaan muutoksesta, todellinen voima on kuitenkin meissä ihmisissä. Siksi nyt ja jatkossa sekä omassa toiminnassamme että kumppanuuksissa haemme vastauksia seuraavaan kysymykseen: Mitä hyvää liiketoimintani tuottaa muille kuin sen omistajille?


Vuonna 2023 saavutimme kolmannen osapuolen auditoiman B Corporation™ -sertifikaatin. B Corp on yksi arvostetuimmista kansainvälisistä sertifikaateista yhteiskunnallisen ja ympäristöön liittyvän suorituskyvyn, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden saralla.

B Corpin arviointi-, kehitys- ja johtamistyökalun täyttäminen aloitettiin keväällä 2022. Sen avulla läpivalaisimme koko liiketoimintamme viiden teeman mukaan: hallinto, työntekijät, yhteisö, ympäristö ja asiakkaat. Vaikuttava liiketoimintamallimme (Impact Business Model) perustuu asiakastöihimme: suurin positiivinen vaikutuksemme syntyy asiakkaiden muutoksen ja aikaan saadun positiivisen vaikutuksen kautta.

B Corp Declaration of Interdependence


We envision a global economy that uses business as a force for good. This economy is comprised of a new type of corporation – the B Corporation – which is purpose driven and creates benefit for all stakeholders, not just shareholders. As B Corporations and leaders of this emerging company, we believe:

Impact Agency Fabrik lyhyesti

Olemme Helsingissä ja Joensuussa toimiva, 15 hengen vastuullisuuskonsultoinnin ja vastuullisuusviestinnän toimisto, jonka juuret ovat luovassa suunnittelussa. Olemme toistaiseksi Suomessa ainoa toimisto, jossa yhdistyy intohimoinen luovuus sekä kansainvälisten standardien mukainen kestävyystyö ja B Corp -osaaminen.

Työskentelemme kahdessa tiimissä, joista toinen vastaa vastuullisuusstrategioista ja liiketoiminnan kehittämisestä, ja toinen taas erottuvista luovista ratkaisusta ja kilpailuetua tuovasta markkinointiviestinnästä. Molemmat tiimimme koostuvat intohimoisista ammattilaisista, jotka ovat omistautuneet luomaan merkityksellisiä ja vaikuttavia kokonaisuuksia ja aikaa kestäviä ratkaisuja.

Autamme asiakkaitamme liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvattamisessa kestävyyden näkökulmasta. Innovaatiot, uudet bisnesmallit, luottamuksen kasvattaminen ja innostaminen auttavat saamaan aikaan positiivisen vaikutuksen, jota maailma tarvitsee ja ihmiset yrityksiltä odottavat. Osaamiseemme luottavat monet suuret ja keskisuuret yritykset ja toimijat, kuten Abloy, Power, Kamux ja VR Group.


Hallinto


Mitä teemme parantaaksemme toimintaperiaatteita ja -käytäntöjä, jotka liittyvät yrityksemme missioon, etiikkaan, vastuullisuuteen ja avoimuuteen?

Shifting Business for Good. Businesses empower people to create the regenerative world.

yrityksemme päättäjien ja johtajien onnistumisesta arvioitiin vuonna 2023 sosiaalisten ja ympäristötavoitteiden pohjalta.

Suhtaudumme sosiaalisiin ja ympäristöön kohdistuviin vaikutuksiimme ensisijaisena liiketoimintamme menestyksen mittarina ja asetamme ne etusijalle silloinkin, kun ne eivät välttämättä lisää kannattavuutta.

Verkkosivuillamme ovat eettiset käytänteemme (Code of Conduct) sekä Whistleblower-ilmoituskanava. Nämä ovat käytössä paitsi sisäisesti mutta myös kaikkien kumppaneidemme kanssa.

Hallitukseen nimettiin uudet ulkopuoliset jäsenet vuonna 2023, tervetuloa mukaan Hanna ja Pekka! Hallituksessa jatkavat Fabrikin osakkaat ja työntekijät Samuli Kuittinen, Ville Timonen ja Jonna Ekroos.

Työntekijät


Mitä teemme edistääksemme työntekijöidemme taloudellista, fyysistä, ammatillista ja sosiaalista hyvinvointia?

Julkaisimme kulttuurin käsikirjan, jota hyödynnetään erityisesti perehdyttämisessä ja rekrytoinneissa.

Tällä hetkellä Fabrikilla on 15 työntekijää, joista 3 identifioi itsensä naiseksi. Tasa-arvo, monimuotoisuus ja osallisuus ovat töidemme ytimessä. Myös henkilöstössä tulemme panostamaan tähän teemaan tulevina vuosina esimerkiksi harjoittelijoiden ja rekrytointien näkökulmasta.

Teemme henkilöstötyytyväisyyskyselyt neljä kertaa vuoden aikana. Vuonna 2023 kyselyiden tulosten keskiarvo oli 4/5.

  • 2 koulutettua B Leaderiä (B Lab Nordics)
  • Kriisiviestinnän koulutus (Procom)
  • ESG-R kestävyysraportoinnin yritysvalmennus (Suomen tilintarkastajat ry)

Vuonna 2023 liiketoiminnan uudelleenmuotoilu heijastui myös työntekijöihin. Kesällä lakkautimme myyntitiimin, ja syksyllä 2023 käynnistyneet lomautukset asiakasmuutosten takia jatkuivat alkuvuoteen 2024 saakka. Loppuvuodesta myös oma video- ja valokuvaustiimimme päätettiin lakkauttaa. Rekrytoimme puolestaan strategista osaamista: luovaan tiimiin uuden strategin sekä strategiatiimiin vastuullisuusviestinnän ja palvelumuotoilun asiantuntijan.

Yhteisö


Mitä teemme edistääksemme niiden yhteisöjen taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia, joissa toimimme?

Vuonna 2023 jatkoimme yhteistyötämme eri oppilaitosten kanssa kestävyysteeman näkökulmasta. Teimme esimerkiksi laajemman yhteisen projektin Jyväskylän yliopiston B Impact Lab -opiskelijoiden kanssa. Lisäksi jatkoimme Fibsin kevytmentorointi-ohjelmassa tarjoten osaamistamme kestävyystyön muotoilussa.

Muotoilimme myös pro bono -työmme entistä enemmän strategiaamme tukevaksi. Tärkein kriteeri kumppanivalinnassamme on hakijatahon potentiaali saada aikaan aidosti vaikuttavuutta kansallisesti tai kansainvälisesti. Hakijoista ensisijalla on voittoa tavoittelemattomat valtakunnalliset organisaatiot, jotka työskentelevät tavoitteellisesti mm. ilmastotoimien, ruoan ja puhtaan veden saatavuuden, tasa-arvon, monikulttuurisuuden, kohtuuhintaisen asumisen, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämiseksi.

Lahjoitimme yli 2 % liikevaihdosta (noin 350 tuntia) pro bono -työhön seuraaville toimijoille:

Ympäristö


Mitä teemme parantaaksemme kokonaisvaltaisesti ympäristöasioidemme hallintaa?

Oma hiilijalanjälkemme on pieni palvelumme luonteen vuoksi. Pyrimme kuitenkin vuosi vuodelta parantamaan osaamistamme ja vaikuttavuuttamme asiakkaiden ja heidän sidosryhmiensä ympäristökuormituksen pienentämisessä sekä oman ympäristökuorman pitämisessä matalana liiketoimintamme kasvaessa.

Tavoittelemme 2025–2026:

Asiakkaat


Miten palvelumme parantavat muiden yritysten tai organisaatioiden positiivista vaikutusta?

Autamme yrityksiä ymmärtämään olennaiset vaikutuksensa. Panostamme positiivisten vaikutusten lisäämiseen ja negatiivisten vähentämiseen. Autamme viestimään muutoksista, jotta siitä tulee yritykselle kilpailuetu.

Vuonna 2023 käytimme laajasti B Impact Assessmentia monien eri toimialojen läpivalaisussa ja kansainvälisten standardien hahmottamisessa. Monien asiakkaiden kanssa pääsimme viemään muutosta kohti yritysaktivismia. Lisäksi hioimme prosessiamme: pystymme auttamaan asiakkaitamme vaikuttavasti ja luotettavasti strategiasta aina innostavaan ulkoiseen viestintään ja markkinointiin saakka.

Asiakastyytyväisyyden mittaamisessa kokeilimme eri malleja molemmissa tiimeissä. Päädyimme neljä kertaa vuodessa toteutettavaan yhteiseen kyselyyn. Seuraavassa vaiheessa kehitämme töiden vaikuttavuuden entistä parempaa mittaamista.

Vuonna 2023:


Case Kekäle


Kekäle on suomalainen vaatekauppa, jolla on vuosittain yli 2 miljoonaa asiakaskohtaamista noin 200 työntekijän voimin verkkokaupassa ja 14 myymälässä. Olemme tehneet yhteistyössä vastuullisuusraportit vuosilta 2022 ja 2023, konsultoineet heitä kohti B Corp -sertifikaattia sekä käynnistäneet yritysaktivismin jatkuvan kumppanuuden. 


Kekäleen ensimmäinen yritysaktivismin ulostulo oli Rakkauspuhe-kampanja, joka perustui strategian ja B Corp -hakemuksen kärkiajatukseen: suurin positiivinen vaikutusmahdollisuus yrityksellä on sosiaalisessa vastuussa, joka syntyy henkilöstön osaamisen ja kuluttajavalistuksen kautta. Missiona on saada ihmiset pitämään itsestään enemmän. Kampanjan suunnittelu alkoi syksyllä 2023. Sen keskiöön nostettiin myyjien huomaama laaja ilmiö, jonka todensi valtakunnallinen tutkimus: 67 % suomalaisista naisista puhuu itsestään halveksuvasti tai vihamielisesti. Tähän kampanjalla haluttiin puuttua, yhteistyökumppaniksi valikoitui keskustelujen kautta Mieli ry:n Mielinauha-kampanja. 

Rakkauspuhe-kampanjan provosoivat pääviestit herättivät paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa sen ensimmäisessä vaiheessa. Kyseessä olivat nimettömät nostot tutkimuksesta, jossa vastaajat kertoivat, mitä ajattelivat itsestään peilin edessä. Toinen niistä oli: ”Hyi, kun olen ruma” ja toinen oli ”Olen ällöttävä läski”. Kampanjalla haluttiin ottaa kantaa siihen, että rumia sanoja ei voi piilottaa edes trendikkäillä vaatteilla tai kauniilla visuaalisuudella. Ensimmäisten viikkojen jälkeen päädyimme vaihtamaan pääviestiä, ja Kekäleen toimitusjohtaja pyysi anteeksi sanoitusta. Provosoivat pääviestit saivat huomion, mutta sellaisesta teemasta, jota emme suunnitelleet. Osa koki läski-sanan kehorauhaa rikkovaksi, lisäksi keskiöön nousi Kekäleen tarjonta pluskokoisissa vaatteissa. 

Loppujen lopuksi kampanjassa päästiin käymään aitoa vuorokeskustelua tärkeästä teemasta. Havaitsimme omassa luovassa prosessissamme puutteita, joista yksi oli testaus riittävän laajalla diversiteettiä omaavalla yleisöllä. Kumppanina ja viestinnän ammattilaisina olemme pahoillamme pääviesteistä, joissa sattui selkeä virhe. Yhteiskunnallisten kampanjoiden suhteen toimimme tulevaisuudessa korjatun prosessin mukaan. Kekäle on loistava esimerkki siitä, että brändit ja yritykset voivat ottaa kantaa ja olla muuttamassa maailmaa aktiivisesti parempaa suuntaan oman liiketoimintansa kautta. Rakkauspuhe-kampanja jatkuu eri muodossa vuoden 2025 keväällä. 

Case Mediateko


Mediateko on kotimainen, vahvassa kasvussa (Suomen 3. suurin) oleva ulkomainosyhtiö, joka tavoittaa ihmiset asemilla ja tien päällä, suurimpien kaupunkien keskeisillä kauppapaikoilla sekä lomakohteissa ja vapaa-ajankeskuksissa ympäri maan. Parhaimmillaan kampanjoissa, jotka tähtäävät suomalaisten sydämiin. 

Työ Mediateon liiketoiminnan sosiaalisen ja ympäristöteemoihin liittyvän suorituskyvyn kehittämiseksi aloitettiin vuoden 2022 lopussa. Ensimmäinen konkreettinen tehtävä oli Black Fridayn uudistaminen. Kampanja kohdistettiin hyvää tekevien toimijoiden vahvistamiseen.

Vuoden 2023 alussa mediatekolaiset halusivat vahvistaa ja varmistaa positiivisen vaikutuksen aikaansaamisen. Työpajoissa luodut strategiset painopisteet näyttivät suuntaa ja tiekartta valmiita askelmerkkejäkin, mutta alun hyvä flow oli vaarassa hiipua. Oman kokemuksemme perusteella pystyimme lupaamaan, että B Impact Assessment ja B Corp -sertifiointiin tähtääminen antaa vastuullisuustyöhön ryhtiä sekä selkeän rakenteen.

Mediatekolaiset tarttuivat haasteeseen ja aloitimme yhdessä valmistelemaan heitä sertifiointia varten. Hallinnon, työntekijöiden, asiakkaiden, ympäristön ja yhteiskunnan näkökulmasta liiketoimintaa tarkastelevan B Impact Assessmentin reilun 200 kysymyksen täyttämisen ohessa pistettiin Mediateolla kuntoon monia dokumentteja sekä toimintamalleja ja asetettiin tavoitteita ja mittareita. Pitkän ja tiukan arviointiprosessin kruunuksi Mediateko julkisti B Corp -statuksensa (ensimmäinen pohjoismainen mediayhtiö) vastuullisuusteemaisessa tapahtumassaan huhtikuussa 2024. Samaan syssyyn Mediateko otti myös ensimmäisen askeleensa kohti kestävyysraportointia julkaisemalla yhtiön historian ensimmäisen vastuullisuusraportin.

Matka ensimmäisistä vastuullisuustyöpajojen keskusteluista Mediateon B Corp -sertifikaattiin on suhteellisen lyhyt, mutta sen varrelle on mahtunut valtavasti – paitsi valintoja, selvittelyä ja todentamista, myös vaikuttavia toteutuksia. Alkumetreillä kirkastunut hyvän vahvistamisen pyrkimys kulki Better Fridayn ohella selkeänä punaisena lankana myös mm. Mediateon Nordic Business Forum -osastolla sekä yhden päivän ajan visiota toteuttaneessa Hyvisten Päivässä.

Lopuksi: ei pakko vaan tärkeä mahdollisuus


Vuonna 2022 aloitettu strategiakausi on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja liiketoimintaympäristömme on kehittynyt oletetusti. Toki yllätyksiäkin on tullut vastaan – kestävyysteema muotoutuu parhaillaan kovaa vauhtia käytännössä myös EU:n linjausten mukaisesti. Keinoälyn hyödyntäminen on vuodessa ottanut jättimäisen harppauksen eteenpäin, ja pystymme jo nyt hyödyntämään sitä asiantuntijatyössämme laajasti.

Juuri hyväksytty strategia kahdelle tulevalle vuodelle on innostava. Osaamistamme tarvitaan yhä enemmän. Yritykset tarvitsevat tukea paitsi muuttuvien vaatimusten täyttämisessä mutta ennen kaikkea oman liiketoiminnan muotoilussa. Kuinka liiketoiminnassa otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti ja tavoitteellisesti positiivinen vaikuttavuus, kestävyys ja oikeudenmukaisuus? Kuinka brändistä saadaan tältä pohjalta entistä kilpailukykyisempi? Edellä mainittuihin teemoihin monet yritykset suhtautuvat pakkona, vaikka ne ovat erittäin tärkeitä mahdollisuuksia liiketoiminnan pitkäjänteiseen ja kestävään kehittämiseen sekä markkinoilla kilpailuedun hakemiseen.

Runsas vuosi sitten kiteytetty ”Shifting Business for Good” ei ole vain yrityksemme iskulause vaan se on toimintamme kantava voima. Henkilöstömme osaaminen on kehittynyt asiantuntijuuteen, mikä heijastuu jokaisessa projektissamme ja asiakassuhteessamme. Olemme valmiita vastaamaan yhä monimutkaisempiin ja vaativampiin haasteisiin, tarjoten asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua ja asiantuntemusta muutoksessa kohti parempaa bisnestä.

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.