Lähtökohta
Pohjois-Karjalan osuuskauppa on yli 100 000 jäsenen omistama osuuskunta, joka on valinnut strategiassaan keskeiseksi tehtäväkseen maakunnan elinvoimaisuuden lisäämisen ja jäsentarpeiden täyttämisen.
Osuuskaupan toiminta on laaja-alaista. Matkailu- ja ravitsemiskauppa muodostaa oman kokonaisuutensa ravintoloista yökerhoihin ja kokouspalveluista lomakohteisiin saakka. ”MaRa” työllistää lähes 500 henkilöä Pohjois-Karjalassa, jotka tarjoavat elämyksiä lähes 10 000 asiakkaalle päivittäin.
Matkailu- ja ravitsemisalalla on ollut kuitenkin jo pitkään työvoimapula, jota koronapandemia merkittävästi pahensi. Se näkyi myös PKO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan vapaaehtoisessa lähtövaihtuvuusprosentissa, joka nousi yli 45 prosenttiin.
Perinteiset S-ryhmän rekrytointitoimet eivät olleet riittäviä, erityisesti kun valitun strategian mukaisesti henkilökunnan määrän tarve kasvaa lähivuosien yli 60 miljoonan investointien myötä.
Maralaisten kulttuurin käsikirja tehtiin verkkoon kaikkien saataville.
Ratkaisu
Tilanteessa päätettiin panostaa työnantajamielikuvan kehittämiseen – sekä pitovoiman parantamiseen ja sisäisiin kehitystoimiin että uuden vetovoiman kasvattamiseen rekrytointi -ja osaajatarpeen näkökulmasta. Keväällä 2022 työ käynnistettiin työntekijäymmärryksen kasvattamisella: kyselyillä, työpajoilla ja haastatteluilla.
Keskeisenä kysymyksenä oli työn merkityksellisyyden kokeminen, todellisten kilpailuetujen löytäminen, työnantajalupauksen kiteyttäminen sekä aito ymmärrys siitä, missä asioissa kehittämistoimenpiteillä on mahdollista saada aikaan suurin positiivinen vaikutus. Keskiössä oli laajasti, aktiivisesti ja eri vaiheissa koko työyhteisön osallistaminen ja ajatusten testaaminen.
Työn ytimessä nähtiin olevan ”heittäytyminen”, jotka kuvataan esimerkiksi seuraavalla tavalla:
”Sulje silmäsi ja mieti, milloin viimeksi olet heittäytynyt työtehtävissäsi. Kyselymme mukaan työntekijöistämme yli puolet tekee niin päivittäin. Olemme alalla, jossa heittäytymiskyky on mieleenpainuvan palvelukokemuksen avain. Yhteisömme ytimen muodostavat intohimoiset, erilaiset ja haavoittuvaisuutensa hyväksyvät ihmiset, joiden panosta ei tulevaisuudessakaan robotit korvaa. Arvostuksen ja avoimen keskustelun kautta luomme turvallisen ympäristön, jossa on mukava tarttua työn haasteisiin. Maailman muuttuessa uskomme, että ihminen tarvitsee entistä enemmän ihmistä. Meitä siis tarvitaan nyt ja jatkossa.”
Antti Varis, Matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja
Maralle luotiin rekrykonsepti, jonka avulla luodaan yhtenäistä brändiä.
Tulokset
Oman toimintakulttuurin johtamisessa ja rekrytointien tukemisessa hyödynnettävä kaikille julkinen kulttuurin käsikirja, jota täydennetään ja kehitetään jatkuvasti
Työnantajalupaus, joka pohjaa liiketoimintastrategian tavoitteisiin ja työnantajuuden todellisiin kilpailuetuihin
Maralaisten oma rekrykonsepti, jota päästiin testaamaan loppuvuodesta 2022 – jo nyt enemmän ja laadukkaampia työhakemuksia avoinna oleviin paikkoihin
Kolin rekryjen onnistuminen – yli 50 uutta työntekijää rekrytointiin nopeassa ajassa kesällä 2023 avautuvaan hoteliin
Sisäinen valmennusohjelma, joka paneutuu havaittuihin kehityskohteisiin syksyllä 2023, ensimmäiset mitatut tulokset saadaan noin vuoden päästä
Kiinnostuitko?
Jätä yhteydenottopyyntö tai ota suoraan yhteyttä!
Jonna Ekroos
Viestintästrategi, B Leader*, Osakas