Lähtökohta
Päärautatieasema on paitsi kansallisaarteeksi laskettava ikoninen maamerkki ja useaan kertaan yhdeksi maailman kauneimmista rautatieasemista rankattu arkkitehtuurihelmi myös maamme ylivoimaisesti vilkkain rakennus ja liikepaikka. Jokainen suomalainen tietää Helsingin päärautatieaseman ja sen pääsisäänkäyntiä vartioivat kivimiehet.
Fabrikin aloittaessa tunnetulla ja tunteita herättävällä brändillä ei kuitenkaan ollut selkeää suuntaa eikä kokonaisvaltaista vastuullisuutta edistävää suunnitelmaa. Se oli pitänyt asemansa tunnollisella huolenpidolla ja ajan mukana elämisellä, mutta oli pullollaan potentiaalia enempään. Niin matkailijoiden, kaupunkilaisten, omistajien kuin koko Helsingin kaupunkikulttuurin näkökulmasta.
Palvelukokemuksen kannalta tätä nykyä elintärkeässä online-maailmassa Päärautatieasema oli käytännössä täysin kävijöiden tarinoiden ja matkailusivustojen tai artikkelien mainintojen varassa. Sillä ei ollut kotipesää verkossa, eikä aktiivisia somekanavia.
Päärautatiesemalle ja sen yhteistyökumppaneille toteuttamamme brändielokuva sanoittaa Steissin ikonista asemaa kansakuntamme keskiössä
Ratkaisu
Päärautatieaseman viemiseksi toiselle vuosisadalleen elämänsä kunnossa VR Groupin kiinteistöyksikössä käynnistettiin aseman kehittämisohjelma. Suunnitelmat, strategiat, ohjelmat tai visiot eivät kuitenkaan muutu päätöksiksi, muutoksiksi, saavutuksiksi ja vaikutuksiksi ennen kuin ihmiset on saatu innostumaan niihin mukaan.
Päärautatiaseman kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi olemme osallistaneet projektiin jo alkumetreiltä lähtien laajan joukon sidosryhmiä, mm. Museoviraston, Helsingin kaupungin, arkkitehtiyhteisön sekä tietenkin Päärautatieaseman asiakkaat. Vastuullisuusohjelman pohjaksi toteutettiin laajat sidosryhmäkyselyt ja niiden avulla muotoiltu olennaisuusanalyysi. Itse ohjelma keskittyy päästöttömän liikkumisen lisäksi minimoimaan Aseman oma ympäristö- ja ilmastovaikutus, luomaan tasa-arvoisesti kaikille turvallisen tilan kokemus, lisäämään läpinäkyvyyttä ja edistämään tietoisuutta rakennuksen kulttuurihistoriallisesta ainutlaatuisuudesta. Viestintään ja vuoropuheluun on käytetty kanavia tilanteen ja tarpeen mukaan Power Point -esityksistä tapahtumiin ja sosiaalisen median kanaviin.
Verkossa Päärautatieseman läsnäoloa on lähdetty rakentamaan hallitusti askel kerrallaan. Oman palvelusivuston julkaisemisen ja some-näkyvyyden haltuunoton ohella ikonisen kohteen kohdalla huomiota on kiinnitetty myös mm. matkailijoiden käyttämien palvelusivustojen tietojen oikeellisuuteen.
Suunnittelemamme Päärautatieaseman visuaalinen ilme toistuu kaikessa markkinoinnissa ja viestinnässä
Tulokset
Päärautatieaseman uusimman kävijätutkimuksen mukaan sen mielikuva on edennyt selkeästi haluttuun suuntaan. Asemaa arvostetaan eniten arkkitehtoonisesta arvostaan ja uudistuvasta ravintolatarjonnastaan.
Finnish Web Awardseissakin palkittu verkkosivusto, päärautatieasema.fi, on saavuttanut kahdessa vuodessa aseman, jossa se palvelee vuositasolla jo yli 50 000 kävijää.
Instagramissa ja facebookissa Päärautatieaseman somesisällöt saavuttavat kuukausittain kymmenet tuhannet ihmiset. Päärautatiaseman sometilit ovat jo parin vuoden olemassaolonsa aikana ehtineet kerryttää tuhansien ihmisten erittäin sitoutuneen seuraajakunnan.
Kiinnostuitko?
Jätä yhteydenottopyyntö tai ota suoraan yhteyttä!
Perttu Kouvalainen
Toimitusjohtaja, liiketoiminnan strategi, osakas