Vastuullisuus on tulevan menestyksen edellytys

Blogivieraanamme Petri Vuorio, EK:n yrittäjyys -ja elinkeinopolitiikan johtaja 

5 konkreettista syytä tarttua toimeen

Maailman kriisien keskellä odotus yritysten kokonaisvaltaisesta vastuullisuudesta ei suinkaan ole kadonnut, vaan paine konkreettisten tekojen, muutosten ja niiden aikaansaamien positiivisten vaikutusten puolesta on kasvanut. Vastuullisuus on yrityksille yhä enemmän strateginen valinta menestyksen varmistamiseksi. Lisäksi EU-tasolla on valmistelussa useita vastuullisuusvaatimuksia eteenpäin ajavia lainsäädäntöhankkeita.

Tutkitusti suomalaiset yritykset ovat vastuullisuuden edelläkävijöitä – mutta varsinaisia menestystarinoita, joiden kasvun ja menestyksen ydintekijänä on vastuullisuus, nähdään kuitenkin yhä melko harvoin. 

Jos vielä pohdit, kannattaako vastuullisuuteen panostaa nyt, Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Petri Vuorio kiteyttää vierasblogissamme vastauksen. 

1. Rahoitus


”Sekä finanssi- että yrityssektorin vastuullisuussääntely ja -raportointivaatimukset tulevat tiukentumaan. Vastuullisuuskriteerit vaikuttavat siis tulevaisuudessa yhä enemmän yritysrahoituksen hintaan ja sen saatavuuteen.”

2. Toimitusketjut


”Suomen viennistä yli 70 prosenttia on välituotteita. Kotimaisten ja kansainvälisten alihankintaketjujen kautta suuryrityksiinkin kohdistuvat vastuullisuusvaatimukset tulevat heijastumaan kaikkiin toimijoihin, myös pk-yrityksiin. Itsesääntelystä ja kilpailijoista erottautumisesta ollaan monien valmistelussa olevien lainsäädäntöhankkeiden kautta siirtymässä pakottavaan sääntelyyn.” 

3. Osaajat


”Työnantajabrändin kärkenä vastuullisuus on keskeinen menestystekijä yritysten rekrytointikilpailussa parhaista työntekijöistä. Vastuullinen toimintatapa kasvattaa organisaation kykyä vetää puoleensa ja pitää tarvitsemansa työntekijät tuottavina ja tyytyväisinä. Vastuullisuus on siis keino tuottaa ratkaisuja yhteen pk-yritysten merkittävimmistä kasvun pullonkauloista, eli pulaan osaavasta työvoimasta.”

4. Brändiarvo


”Ostokäyttäytymisen muutoksen myötä ihmiset odottavat brändeiltä vastuullisuutta ja haluavat valinnoillaan vaikuttaa kestävään tulevaisuuteen.”

5. Markkina-arvo


”Yllä olevien tekijöiden summa sekä yritysten potentiaali menestyä tulevaisuudessa vaikuttavat merkittävästi yrityksen markkina-arvoon niin myynti- kuin ostotilanteessa. Edellämainitut pointit alleviivaavat: vastuullisuus on olennainen osa yrityksen menestystarinaa.”

Kiinnostaako aihe lisää? Näin saat vastuullisuudesta brändillesi kestävän kilpailuedun – tutustu palveluumme.