Viime vuosi päättyi B Corp -matkamme näkökulmasta hienosti: Fabrik oli mukana perustamassa B Local Helsinki -yhteisöä ja oma sertifikaatti- hakemuksemme liikahti eteenpäin. Ennen kuin kerron mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan, ensin muutama sananen B Corpista.
Miksi B Corp?
B Corp on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka kokonaisvaltaiseen yritysvastuun kehittämiseen tehtyä työkalua käyttää yli 500 000 yritystä ympäri maailmaa. Se ei rajoitu yhteen tuotteeseen tai tiettyyn toimitusketjun osaan vaan läpivalaisee koko liiketoiminnan (hallinto, työntekijät, yhteisö, ympäristö ja asiakkaat).
Toiminnan taustalla vaikuttaa voimakkaasti bisneslähtöisyys: jotta yritysten voimaa voidaan käyttää B Corpin perusajatuksen mukaisesti hyvään, on yritysten kasvettava ja menestyttävä. Vastuullisuuslupausten keskellä B Corp keskittyy aidosti aikaansaatuihin vaikutuksiin ja on siksi uskottava pohja yritysten vastuullisuustyölle.
Suomi ykkösprioriteettina
Tänä vuonna Suomi on Euroopan B Corp -liikkeen ykkösprioriteetti. Se tarkoittaa, että mukaan lähtevät yritykset saavat erityisen nopean käsittelyajan sertifioinnilleen ja pääsevät hyödyntämään tätä niin omassa maineessaan kuin laajemminkin liikkeen näkyvyydessä Pohjoismaissa.
Miksi näin? Koska B Corp on laajasti käytössä Keski-Euroopassa ja sama aalto halutaan saada aikaan myös Pohjoismaissa. Tällä hetkellä Pohjoismaissa on 77 B Corp -sertifioitua yritystä ja noin 50 yritystä on sertifiointiprosessissa. Vuoden 2023 aikana yritysten määrän odotetaan kasvavan yli kahdensadan. Maailmanlaajuisesti sertifioituja yrityksiä on yli 6000 ja kasvuodotukset ovat suuret.
B Local Helsinki – eikun mukaan vaan!
On ollut etuoikeus päästä tutustumaan jo nykyisiin olemassa oleviin B Corp -yrityksiin Suomessa. Olemme eri toimialoilla, mutta asenne on sama. Kuten muissakin maailman kaupungeissa, myös Helsingissä päätimme perustaa oman paikallisen yhteisön.
Tämä vuosi tuo mukanaan ainakin seuraavia asioita:
- Tietoisuutta ja näkyvyyttä B Corp -liikkeelle
- Paljon uusia suomalaisia potentiaalisia yrityksiä
- B Local Helsinki kokoontumisia (kaikille avoimia)
- Viestintäkampanjoita (maaliskuu on B Corp Month – kuulet pian lisää)
- Toivottavasti yksi iso seminaari loppuvuodesta
Kerromme erittäin mielellämme lisää kaikille kiinnostuneille. Fabrikilla on jo yksi B Leader ja pian toinenkin, sillä muutaman päivän päästä minullakin alkaa noin 3 kuukauden B Corp -koulutussprintti Tukholmassa. Hyvää ja vaikuttavaa vuotta – meille kaikille!
Lukusuositus: Nille Skalts yritysvastuusta ja liiketoiminnan tulevaisuudesta – ”This is not sustainability, this is core business.”
Lue lisää myös B Corpista ja palveluistamme.