Vieraskynä: Edelläkävijyydestä kilpailuetua

Blogivieraanamme yritysvastuuverkosto FIBSin asiantuntija Marja Kurkela. Ohessa Marjan kirjoitus yhteisen webinaarimme ”Kuinka sustis ja bisnes saadaan ajamaan samaa agendaa?” jälkeen.


”Kilpailuetu syntyy siitä, että tekee eri tavalla ja paremmin kuin muut”

Mikä on yritysten rooli yhteiskunnassa, ja mikä taas yhteiskunnan rooli yritysten kannustamisessa kestävään, planeetan rajoissa tapahtuvaan yritystoimintaan? Tässä keskustelussa on hyvä muistaa, että näkemykselliset kestävyyden edelläkävijät menevät joka tapauksessa kaukana sääntelyn edellä – ja tulevat menemään jatkossakin.

Kilpailuetu syntyy siitä, että tekee eri tavalla ja paremmin kuin muut. Edelläkävijyys ei ole täydellisyyttä, eristäytymistä keskustelusta tai oman erinomaisuuden korostamista. Vaatii kanttia tarkastella yrityksen koko arvonluontia rehellisesti ja kysyä itseltään: kuinka paljon arvoa yhteiskunnalle* voimme rakentaa liiketoimintamallimme kautta?

Edelläkävijyyden yksi tärkeä voiman lähde on edelläkävijöiden yhteisö, jossa yksinäisen puurtamisen sijaan jaetaan, sparrataan, debatoidaan, ollaan keskeneräisiä ja kehitytään yhdessä. Yhteisössä yhdessä toimimista helpottaa usein jonkinlainen jaettu käsitys suunnasta, johon pyritään – tässä tapauksessa siis planeetan rajoissa tapahtuva, kestävä liiketoiminta.

Työkalu oman liiketoiminnan kestävyyden tarkasteluun

Fabrikin ja FIBSin yhdessä järjestämässämme webinaarissa pureuduttiin yhteen, kokonaisvaltaisesti yrityksen toimintaa ja ennen kaikkea liiketoimintamallia kestävämpään ja sitä kautta vaikuttavampaan suuntaan vievään viitekehykseen, B Impact Assesmentiin (BIA*). Se on kaikille avoin, jatkuvan kehitystyön alla oleva, verkosta löytyvä resurssi, jolla yrityksen vastuullisuustyön ja -johtamisen saa hyvin jäsenneltyyn raamiin ja kunnon vauhtiin.

Moni yritys käyttää BIA-työkalua ilman aikomustakaan hakea maksullista, tietyn pistemäärän edellyttämää sertifikaattia. Kiinnostavaa on kuitenkin sertifikaatin saaneiden yritysten kokemus siitä, että tärkeintä on sen saamisen myötä pääsy B Corp -yhteisöön ja sitä kautta tuleva tuki jatkuvalle kehittämiselle. Tärkeää voi olla sertifikaattikin, mutta ennen kaikkea mukana olo edelläkävijöiden porukassa ja imussa.

Edelläkävijyys on itsensä – ja yrityksensä – likoon laittamista, myös vaikean ja hankalan päivittäistä kohtaamista ja toisaalta porukalla edistysaskeleista iloitsemista. Webinaarin yritysvieraamme, perheyritys Kekäleen toimitusjohtajan, Joonas Kekäleen sanat tiivistävät tämän:

”Pelko ei saisi pysäyttää – siitä pitää päästä yli.”

Lämmin kiitos myös tämän webinaarin osalta itsenne likoon laittamisesta Joonas ja Fabrikin B Leaderit Jonna Ekroos ja Timo Kupiainen sekä meidän FIBSin arvokkaat taustajoukot Mea Lakso ja Heli Karhi!

Marja Kurkela
yritysvastuuasiantuntija,
yritysvastuuverkosto FIBS

Webinaarin materiaalit ja nauhoite löytyvät FIBS-uutishuoneesta.
Lisätietoa maksuttomasta työkalusta.

*BIA-työkalun ytimessä on ajatus siitä, että yrityksillä voisi – ja pitäisi – olla laajempi yhteiskunnallinen rooli nimenomaan liiketoimintamallinsa kautta. Pelkkä haittojen minimoiminen ei enää riitä. Impact business model –ajattelu eli vaikuttava liiketoimintamalli, lähestyy arvonluontia yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja perustuu positiivisen “impactin” aikaansaamiseen yhteiskunnassa.