Tutkimus: B Corp -sertifioidut yritykset tekevät muita parempaa liikevoittoa

Tällä hetkellä B Corp -yhteisön ja sen sertifikaatin hyödyistä puhutaan paljon. Tuoreet tutkimukset todentavat, miksi niin monet yritykset päättävät lähteä kehittämään kestävyystyötään ja ennen kaikkea bisnestään B Corpin raamien mukaisesti.

Resilienssi syntyy kokonaisvaltaisuudesta

B Lab on julkaissut tuoreen tutkimuksen, joka todentaa B Corp -yritysten vahvaa suoriutumista kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla.

Sustainability-lehden tutkimusta käsittelevässä artikkelissa B Corps Bring Purpose and Profit for Sustainable Business B Labin strategiapäällikkö Joachim Krapels kertoo B Corpien näkevän liiketoiminnan voimana hyvän tekemiseen ja pyrkivän tasapainottamaan voiton ja vaikuttamisen määrän. B Corpit lyövätkin tutkimuksen mukaan tavalliset yritykset liikevoitossa, kasvussa, tasapainossa sekä ulkoisten tekijöiden sietokyvyssä.

Maksuton työkalu B Impact Assessment  tukee resilienssiä ja myös “sokeiden pisteiden” havaitsemista, sillä siinä läpivalaistaan koko liiketoiminta kansainvälisten standardien mukaisesti.

B Corpit erottuvat ja vetävät puoleensa

Financial Performance and Resilience of B Corps -tutkimus osoittaa, että B Corp -yritykset tekevät positiivisen vaikuttamisen ohella parempaa liikevoittoa, kuin tavalliset yritykset. Satojen tuhansien yrityksien toimintaa tarkastelleen tutkimuksen mukaan B Corp -yritykset kasvattivat liikevaihtoaan ja henkilöstömääräänsä jopa koronapandemian aikana. 95 % B Corp -yrityksistä pystyi jatkamaan liiketoimintaansa pandemian aikana ja sen jälkeen – verrattuna tavallisten yritysten 88 prosenttiin.

B Corpit vetävät myös puoleensa – ihmisille on yhä tärkeämpää työskennellä yrityksissä, joiden toiminta korostaa sidosryhmien, työntekijöiden, asiakkaiden ja ympäristön huomioon ottamista ja joissa työn tekeminen koetaan merkitykselliseksi.

Tutkimuksen tulokset kumoavat perinteisen käsityksen, jonka mukaan taloudellinen menestys ja eettiset, yhteiskunnalliset tavoitteet ovat toisensa poissulkevia. B Corpit ovat esimerkkejä yrityksistä, jotka osoittavat vastuullisuuden ja kestävän kehityksen voivan olla liiketoiminnan ytimessä samalla, kun tahdotaan saavuttaa taloudellista kasvua ja vakautta. Tämä muutos perinteisessä liiketoimintamallissa haastaa muutkin yritykset miettimään uudelleen strategioitaan ja arvojaan.

”B Corp -sertifikaatin kautta yritys kertoo, että se pyrkii todella parantamaan toimintaansa. Missioon on sidottu välittäminen ihmisistä, työntekijöistä, yhteisöstä ja ympäristöstä, jossa se toimii. Se on tapa erottua markkinoilla”, Joachim toteaa.

Fabrik on B Corp -sertifioitu yritys

Fabrik saavutti B Corp -sertifioinnin keväällä 2023. B Corp -yrityksenä noudatamme B Corp -standardien vaatimuksia eli huomioimme ympäristövastuun, sosiaalisen ja hallinnollisen eettisyyden lisäksi myös asiakkaisiin ja henkilöstöön liittyvät tekijät. Pyrimme tällä laaja-alaisella tarkastelulla ja toiminnallamme toimintamme läpinäkyväksi tekemiseen ja saavuttamaan aina asiakkaidemme kanssa suurimman mahdollisen positiivisen vaikutuksen.

Tavoitteenamme on inspiroida ja auttaa asiakkaitamme viemään liiketoimintaansa entistä kestävämmälle pohjalle. Yrityksemme kaksi B Leaderia auttavat myös muita yrityksiä B Corp -sertifioinnin läpiviemisessä – tälläkin hetkellä useampi kumppaniyrityksemme arvioi omaa B Impact Assessmentiaan tai parhaimmillaan odottaa B Labin auditointipuhelua. Ensimmäinen läpiviety B Corp -kumppanimme oli Kekäle, lue lisää täältä.

Linkit alkuperäisiin artikkeleihin: