Sustainable future BUILT on Trust

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle.

Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. – Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

XXX

lorem ipsum tarkenne

XXX

lorem ipsum tarkenne

VR Groupin ja Fabrikin yhteistyössä kehitetty brändi- ja vastuullisuusstrategia on vahvistanut aseman roolia osana kaupunkilaisten arkea. Kehityshankkeen tavoitteena on ollut uuden kaupallisen konseptin toteuttaminen, jonka avulla mm. parannetaan palveluita, toteutetaan kiinteistön vaatimat korjaustarpeet. Hankkeen avulla luodaan päärautatieasemalle entistä avoimempi, turvallisempi ja vastuullisempi perusta, joka palvelee käyttäjiä ja vuokralaisia nykypäivän odotusten mukaisesti.

Strategiatyön myötä Helsingin päärautatieasema on onnistunut uudistumaan tavalla, joka huomioi sekä kulttuurihistoriallisen arvon että nykyaikaiset kiinteistömarkkinan vaatimukset. Tutkimusten mukaan (Milton 2019 ja 2022) asiakkaiden arvostus aseman arkkitehtuuria, palveluja ja turvallisuutta kohtaan on kasvanut merkittävästi kehityshankkeen aikana. Samalla aseman vuokralaiskanta on uudistunut, mikä on tukenut kiinteistön vuokratuottojen ja arvon kasvua.

Lisäksi aseman uudistukset ja uudet palvelut ovat saaneet laajaa positiivista huomiota niin suuren yleisön, median kuin eri sidosryhmien taholta. Tämä osoittaa, että asema on onnistunut säilyttämään kulttuurihistoriallisen merkityksensä samalla, kun se on kehittynyt moderniksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi.

XXX

lorem ipsum tarkenne

XXX

lorem ipsum tarkenne

XXX

lorem ipsum tarkenne