Yritysjohtaja, jaan synkimmän pelkosi

Olen kuluvalla viikolla miettinyt erityisesti omia ja läheisteni pelkoja, sekä alakoulun paksuja jumppamattoja. NBF:ssä kuulemani Harvardin professorin Amy Edmondsonin puheenvuoro pääsi ihoni alle. Amyn mukaan yritysmaailman pahimpien mokien ja alisuoritumisen takana asuu organisaatioon pesiytynyt pelko. Toisaalta kaikkia historiamme parhaita tiimejä ja poikkeuksellisen onnistumisia yhdistää yksi asia. Se on Psykologinen turvallisuus.

Miksi psykologinen turvallisuus on tärkeää?

Kaava on simppeli. Onnistumista edeltää aina keskitasoa parempi suoritus. Keskitasoa parempi suoritus taas on tulosta siitä, että sen tekijä on uskaltanut ottaa riskiä haastamalla olemassa oleva, parempaa suoritusta tavoitellessa. Riskejä taas ottavat yleisimmin sitoutuneet ihmiset, joilla on luottamus, että he eivät joudu häpeään, jos kaikki ei menekään lopulta putkeen. Vaikka se kuulostaakin yksinkertaiselta, tiimin vetäjänä ja isänä uskallan sanoa, että siinä onnistuminen vaatii hitosti eforttia.

Toisinpäin käännettynä kaava toimii näin. Jos vaadit tiimiltäsi aina virheettömyyttä, valmistaudu ennalta arvattavaan ja keskinkertaisiin lopputuloksiin, sillä niitä tulet saamaan. Ei niissäkään mitään vikaa ole, mutta yksilöinä ja yrityksinä meillä on mahdollisuus paljon parempaan.

Lupaus siitä että epäonnistumista ei tarvitse pelätä

Psykologinen turvallisuus yrityskulttuurissa ei tarkoita sitä, että paskatkin ideat automaattisesti huomioidaan. Se ei ole liioin konflikteja karttavaa kiltteyttä tiimin sisällä. Psykologisen turvallisuuden vaaliminen ei ole myöskään lupalappu turhalle valittamiselle ja lorvailulle työpaikalla. Se on sinun sanaton lupauksesi siitä, että kun tiimisi jäsen yrittää tärkeän asian parissa parhaansa ja siinä joskus tällöin väistämättä epäonnistuu, hänen ei tarvitse pelätä.

Se on kuin alakoulun liikuntatunneilta tuttu jumppamatto, jonka päältä uskaltaa kokeilla eka kertaa keskittyneesti puolivolttia, ilman pelkoa siitä, että joutuu itkua pidätellen ja nolona nilkuttamaan muun luokan edestä liikkasalin vessaan katseilta piiloon nyyhkyttämään omaa kipua ja häpeää.

Ole pomo jolle uskalletaan puhua totta

Kysymys on isoimmillaan yrityksesi kannalta eksistentiaalisesta asiasta. Volkswagenin historiallinen päästöhuijausskandaali on varoittava oppikirjaesimerkki siitä mitä turvattomuudesta pahimmillaan seuraa. Voitko kuvitella, että koko huippuälykäs tiimi keskitti vuosien ajan työpanoksensa aitojen päästöjen pienentämisen sijasta siihen, miten päästöt saadaan huijattua pienemmäksi. Niinpä 11 miljoonaan autoon asennettiin laite, jonka ainoa tehtävä on valehdella päästöarvot monikymmenkertaisesti alemmas. Kaikki tämä siksi että kukaan loistotiimin jäsenistä ei uskaltanut puhua pomolleen totta.

Minulla on loistotiimi ja ihanin alakouluikäinen tytär. Siksi asia koskettaa minua henkilökohtaisesti. En halua olla se pomo, tai isä jolle ei uskalleta puhua totta myös silloin kun ääni uhkaa ruveta värisemään. Haluan palavasti olla jumppamatto.

Ps. Tässä Amy Edmondsonin kaava psykologiseen turvallisuuden luomiseen projektin sisällä

Sanoita haasteesi – Ole nöyrä rakentaessasi ymmärrystäsi haasteesta, jonka ääressä olet tiimisi kanssa.

Osallista tiimisi – Ole utelias ja esitä hyviä kysymyksiä joiden pohjalta pääset rakentamaan suunnitelman yhdessä tiimisi kanssa.

Vastaa tuottavasti – Ole empaattinen ja pidä fokus horisontissa kuunnellessasi ja vastatessasi aina matkan varrella tiimissä esiin nouseviin huoliin ja haasteisiin. Huonot uutiset sitoutuneen tiimin suusta kuultuna on lahja, jonka kertoja osoittaa luottamusta sinuun ja haluaa asian paremmaksi.

Kirjoittaja: Ville Timonen, Fabrikin luova johtaja

Näin johdat työnantajabrändiäsi suunnitelmallisesti ja kokonaisvaltaisesti – tutustu palveluumme.