Kolme yritystä, kaikilla sama ”plan B”

Jokainen organisaatio tähtää kohti kestävämpää liiketoimintaa omasta näkökulmastaan, omiin periaatteisiinsa, kilpailuvaltteihinsa sekä vaikuttamisen mahdollisuuksiinsa nojaten. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse keksiä itse mitä yrityksen vastuullisuus tarkoittaa ja kuinka askelia parempaan otetaan.

Kekäle, Mediateko ja Artlab valitsivat kehityspolulle kartakseen sekä kirittäjäkseen B Impact Assessment -arviointityökalun ja asettivat tähtäimen B Corp -sertifikaattiin. Miksi yritykset lähtivät tälle matkalle, ja mitä ne ovat tähän mennessä oppineet?

Kekäle: Pitämisen puolesta

Kekäle on kulkenut jo pitkään vaatekaupan vastavirtaan. Kotimainen perheyhtiö on kasvattanut päättäväisesti ketjuaan monien perinteisten kilpakumppaneiden sulkiessa oviaan pikamuotikulttuurin ja monikansallisten toimijoiden paineessa. Usko laadukkaisiin, pitkäikäisiin vaatteisiin, niistä huolenpitämiseen ja ennen kaikkea niiden pitämiseen on vain vahvistunut matkan varrella.

Halu tehdä asiat paremmin on näkynyt konkreettisesti Kekäleen valikoiman, palvelujen ja markkinoinnin kehityssuunnassa sekä perinteisesti perheyritykselle läheisessä henkilöstöstä huolehtimisessa. Toimitusjohtaja Joonas Kekäle kokee kuitenkin yhtiössään olevan potentiaalia paljon enempään. Kehitettävää riittää sekä omassa toiminnassa että koko vaateteollisuudessa, ja nyt uudistumiseen on lähdetty koko yrityksen tasolla.

”Tahtoa vastuullisuuteen satsaamiseen meillä on ollut vuosikausia. Etenemisessä oli kuitenkin pitkään käsijarru päällä, koska valtavan kokonaisuuden edessä tuntuu mahdottomalta tietää mistä on viisainta aloittaa. Teema on niin suuri ja merkityksellinen, että siihen pelottaa koskea keskeneräisenä.” Joonas kertoo, ja jatkaa:

”B Impact Assessment oli meille hyvä työkalu isommalle vaihteelle vaihtamisessa. Kattavan kysymyspatterin läpi käyminen antoi meille käsityksen nykytilastamme ja kirkasti pääteemat, joihin meidän kannattaa keskittyä toimintamme kehittämisessä. Osaavien sparraajien avulla yksittäiset kokeilumme ovat jalostuneet selkeäksi vastuullisuusohjelmaksi, mitattaviksi kehitysprojekteiksi ja konkreettiseksi tiekartaksi. Varovaisten askelien muuttuessa määrätietoisiksi harppauksiksi myös nälkä alkoi kasvaa. Päätimme nostaa rimaa ja tähdätä B Corp -sertifikaattiin.”

Mediateko: Hyvää vahvistamassa

Rohkeasti monikansalliset ulkomainosjätit sekä kaupunkien kauppapaikoilla että suosituissa vapaa-ajankohteissa haastavan Mediateon ja Fabrikin yhteistyö lähti liikkeelle yksittäisestä mainonnan konseptista pari vuotta sitten. Sittemmin tiivis kumppanuus on kehittynyt asteelle, jossa perimmäisten kysymysten äärellä on oltu kainaloita myöten savessa niin Mediateon kuin tytäryhtiö Supervisualinkin merkeissä.

Oikein tekeminen, vastuun kantaminen ja hyvien asioiden puolustaminen ovat kuuluneet kiinteänä osana mediatekolaiseen kulttuuriin perustamisesta lähtien. Kuten niin monen muunkin yrityksen kohdalla, tahtoa joka tuutista vastaan tulevan kestävyyskriisin keskellä oli kuitenkin enempään. Tekemisestä puuttui punainen lanka ja horisontissa siintävä kirkkaaksi kiteytetty maali. Positiivinen vaikutus tahdottiin viedä yksittäisistä tempauksista toimintaa ohjaavaksi normiksi Mediateon bisneksen ytimeen ja tähdätä B Corp -sertifikaattiin.

”B Corp ja sen vaikutusten arviointityökalu on heti alkumetreiltä muuttanut tekemisen selkeämmäksi ja hallitummaksi. Kirjaimellisesti maapallon kokoinen kokonaisuus, sekä meidän roolimme siinä, jäsentyy käsitettävään muotoon, jolloin tavoitteita sekä suunnitelmaa niihin pääsemiseksi on paljon helpompi tehdä.” Mediateon toimitusjohtaja Teemu Kontkanen kiteyttää.

”Työtä se totta kai teettää. Ihan jo työkalun englanninkielisyyden osalta, jotta ymmärtää nyanssit ja asioiden linkityksen oman yrityksen toimintaan. Varsinkin vastattaessa kehitystyötä kirittäviin, jatkuvasti kiristyviin vaatimuksiin, pitää osata katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Mutta sehän koko hommassa meitä juuri kiehtookin. Eteenpäin meneminen.”

Artlab: Rakkaudesta ääneen ja maailmaan

Äänituotantoyhtiö Artlabin asiakaskunta kattaa laajalla skaalalla yrityksiä, yhdistyksiä, yksityishenkilöitä sekä julkisen sektorin toimijoita – studion seinälle kootuista nimikirjoituksista löytyy tuttuja nimiä presidenteistä punk-bändeihin. Lukemattomien podcastien, elokuvien, kuunnelmien, mainostuotantojen, levytysten ja jopa tapahtumien taustalta löytyvä tekijäporukka suhtautuu ääneen intohimolla, uteliaisuudella ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Juuri siksi he uskovat äänellä voivan muuttaa myös maailmaa.

”Mietimme vuosien ajan mitä järkeä on tuottaa kaiuttimista hassuja piipityksiä ja tööttäyksiä, kun maailma ympärillämme on ilmiliekeissä. Ajatus siitä, että omalla toiminnallamme ruokimme samaa järjestelmää, joka on alunperin aiheuttanut tämän sotkun, tuntui pahalta.” Tirehtööri-tittelillä Artlabia luotsaava Anttoni Palm pohjustaa.

Nettopositiivisuuden käsitteeseen törmääminen sai Artlabin väen pohtimaan mikä tekee audiosta itsessään hyvän. Ajatusmaailma loksahti nykyisille urilleen.

”Audio on jo ympäristönäkökulmasta ylivertainen videoon verrattuna; tuottamiseen tarvitaan murto-osa siitä elektroniikan määrästä mitä elokuvan tekemiseen kuluu ja äänen striimaus käyttää vain 1% videoon kuluvasta datakaistasta. Audio ei altista aivojamme välkkyvien valojen hyökyaallolle, vaan on hitaampi ja syventymiseen houkutteleva media. Ääni myös poistaa suurimman osan ulkonäköpaineista; puhujien ihon väri, kehon muoto ja kasvojen symmetria ei ole enää relevanttia, ainoastaan tarinalla on merkitystä.”

”Sitten on vielä se kädenjälki. Haluamme uskoa, että siinä missä me olemme aikanaan saaneet inspiraatiota Nirvanan Nevermindista, saattaa joku meidän duuneistamme olla se sähköisku, joka käynnistää muutoksen tulevissa sukupolvissa.”

Artlabin ja Fabrikin teiden kohdatessa yhteisten projektien merkeissä sielunkumppanuus yhtiöiden välillä löytyi nopeasti. Päivän töistä syvemmälle sukeltaneissa keskusteluissa kävi ilmi, että molemmat jakoivat yhteisen mielenkiinnon B Corpia kohtaan. Mikä parasta, Fabrik pystyi auttamaan Artlabia heidän jo pitkään harkitsemassaan sertifioinnin tavoittelussa. Ensimmäiset askeleet polulla on nyt otettu ja hyödyt jo Anttonin mukaan nähtävissä. 

”Hyvän tekeminen on ollut syvällä Artlabin DNA:ssa perustamisestamme lähtien, mutta meillä ei ole ollut tietoa siitä, mistä laidasta vastuullisuuskakkua pitäisi lähteä nakertamaan. B Corp -prosessi on tuonut selkeyttä tekemiseemme: näihin asioihin pitää puuttua ja nuo asiat ovat keskimäärin kunnossa. Kun jokaista parametria ja raja-arvoa ei tarvitse miettiä itse, voi keskittyä asioiden toimeenpanemiseen.”

Kirjoittaja Timo Kupiainen, B Leader ja Vaikutustrategi.

Kiinnostaako teidänkin yritystä lähteä viemään yritysvastuullisuutta eteenpäin Artlabin, Mediateon ja Kekäleen tavoin? Jos näin, tutustu lisää Yritysvastuu– sekä B Corp-sertifiointi -tuotteisiimme, tai ota yhteyttä meihin.



Jonna Ekroos

Viestintästrategi, B Leader*, Osakas